Sivut

maanantai 28. tammikuuta 2013

Nerikomi-viikonloppu






Viime viikonloppu tuli vietettyä nerikomi-kurssilla Äidin kanssa. Kurssilla valmistimme värjätystä savesta helmiä ja pieniä esineitä. Ohjaaja oli valmistanut etukäteen meille pigmentillä värjätyn saven, eli sen sekoittamista emme päässeet kokeilemaan. Tästä oli kuitenkin se hyöty, että ehdimme tehdä töitä enemmän.

     

Tässä ja seuraavassa työssä kokeilin laminointia. Ensin tehtiin pohja, jonka päälle aseteltiin erivärisistä savista tehtyjä asioita; tässä palloja ja pötkylöitä. Asettelun jälkeen kuviot kaulittiin kankaan läpi kiinni pohjaan.Ylemmän työn aion lasittaa kokonaisuudessaan, mutta alempaan työhön olisi tarkoitus kokeilla vain osittain lasitusta.


Tässä alkaa valmistua  muna. Aluksi muotin seinämiin laitetaan savea. Itse laitoin kolmea eriväristä marmorisavea: vihreä-keltainen, vihreä-vaaleanpunainen ja vihreä-musta.


Kun muotin pinta on kokonaan saven peitossa, se painellaan kunnolla kiinni ja siloitetaan. Kun kumpikin puoli muotista on vuorattu savella, reunat viillotettu ja kosteutettu painetaan muotit toisiaan vasten ja odotetaan muutama minuutti.


Sen jälkeen muna irroitetaan muotista ja jääneet uurteet sekä saumakohta siloitetaan. 

Tällainen möykky siitä tuli.

Kun työt ovat kuivahtaneet tarpeeksi muttei liikaa, ne kuoritaan eli niiden pintakerros poistetaan, jolloin värien sotkeentuminen ei työstövaiheessa haittaa. Kuorinnan jälkeen työn värit kirkastuvat ja tulevat paremmin esiin.

Tässä Äitini tekee helmiä. Hän onnistui
 saamaan niihin kauniin värityksen.

Kun kaikki työt saatiin kuorittua, ne jätettiin kuivumaan. Töiden kuivuttua ne raakapoltetaan, jonka jälkeen meillä on lasituspäivä jolloin lasitamme työmme haluamallamme tavalla tai jätämme lasittamatta. Kaikki työt menevät kuitenkin lasituspolttoon, sillä se on raakapolttoa korkeampi ja tekee töille hyvää.


P.S. Tänään alkoi Vintage-pukukurssi. Tutkimme 50-luvun asuja ja suunnittelimme mitä haluamme tehdä. Seuraavalla kerralla (kahden viikon päästä) jäljennämme/teemme kaavat ja kenties ehdimme jo aloittaa puvun tekoa. En tiedä vielä aivan tarkkaan millaisen mekon aion tehdä, mutta löysin yhden aivan ihanan kesämekon kaavat, kenties siis teen sen. Kangasta täytyy vielä miettiä ja käydä ostamassa.



5 kommenttia:

  1. Odotan mielenkiinnolla Vintage-pukukurssin kuviasi. Tuo muna minkä teit Nerigomi-kurssilla oli hieno kuorinnan jälkeen (:
    Millainen se onkaan lasituksen jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman viikon päästä ehkä on jo jotain mitä laittaa tänne (: Odotan jo innolla töiden viimeistelypäivää!

      Poista
  2. Uu odotan jännityksellä, miltä nää näyttää valmiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, lähinnä sitä miten lasitus/vahaus muuttaa niitä. parin viikon päästä saadaan valmiit työt kotiin.

      Poista
  3. Uu odotan jännityksellä, miltä nää näyttää valmiina!

    VastaaPoista